8.6.2009

Syytteet Riihimäen käräjäoikeudessa

Syytekohta 1: Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen metsän hakkuun estämisestä. Syytteen mukaan A oli 19.11.2004 Lopella yhdessä ja yksissä tuumin kuuden muun kanssasyytetyn kanssa, tarkoituksin häiritä Metsähallitukselle metsälain mukaisesti suoritettavaa ja X Ay:n suorittamaa metsän hakkuuta Keihäsjärven alueella, oikeudettomasti oleskellut hakkuun käynnissä ollessa sen välittömässä vaikutuspiirissä menemällä metsäkoneen 70 metrin turvarajan sisäpuolelle ja siten estänyt hakkuut.

Syytekohta 2: Syyttäjä vaati B:n, C:n ja A:n tuomitsemista rangaistukseen metsän hakkuun estämisestä. Syytteen mukaan B, C ja A olivat 22.11.2004 yhdessä ja yksissä tuumin menetelleet syytekohdassa 1 kerrotuin tavoin samassa paikassa.

Käräjäoikeuden tuomio 30.8.2006

Metsän hakkuun estämisestä

Käräjäoikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että puheena olevat hakkuut olivat keskeytyneet toistuvasti luontoaktivistien toiminnan vuoksi.

Sen väitteen johdosta, etteivät hakkuut olleet olleet lain mukaisia, käräjäoikeus totesi, että metsän hakkuusta ja uudistamisesta säädetään metsälaissa. Sen 14 §:n mukaan aiotusta hakkuusta ja uudistamishakkuun osalta uudistamistavasta maanomistajan taikka hallintaoikeuden haltijan on tehtävä metsänkäyttöilmoitus metsäkeskukselle. Metsäkeskuksen on lain 15 §:n mukaan pyrittävä neuvottelemaan maanomistajan tai hallintaoikeuden haltijan kanssa, jos on perusteltua syytä epäillä suunnitellun tai aloitetun hakkuun olevan metsälain tai sen nojalla annettujen säännösten vastainen. Jos neuvottelua ei saada aikaan tai se ei johda tulokseen, metsäkeskus voi lain 16 §:n nojalla kieltää toimenpiteen toistaiseksi tai määräajaksi.

Metsähallituksen korjuuesimiehen kertoman mukaan hakkuista oli tehty metsänkäyttöilmoitus. Hakkuiden laillisuus oli varmistettu korjuuesimiehen kertoman mukaan myös siten, että Metsähallituksen luontopalveluyksikkö oli tarkastanut alueen luontokohteet. Myös Hämeen ympäristökeskuksen edustaja oli käynyt paikalla tarkastamassa luontoarvot. Metsäkeskuksen ei ollut edes väitetty ryhtyneen mihinkään metsälaissa säänneltyihin toimenpiteisiin Keihäsjärven alueen hakkuiden johdosta. Esitetyn selvityksen perusteella hakkuut olivat olleet metsälain mukaisia ja siten laillisia.

Käräjäoikeus tarkasteli tämän jälkeen sitä kysymystä, oikeuttivatko perustuslain sananvapautta, kokoontumisvapautta tai ympäristövastuuta koskevat säännökset edellä kuvatun menettelyn siten, ettei metsälain 18 a §:n rangaistussäännös voinut tulla sovellettavaksi. Käräjäoikeuden mukaan sananvapauteen sekä mielenosoitus- ja kokoontumisvapauteen voi kohdistua välttämättömiä rajoituksia. Metsälain 18 a §:n säännös ei estänyt näiden perusoikeuksien käyttämistä vaan ainoastaan rajoitti niitä ajallisesti ja alueellisesti. Metsälain 18 a §:stä johtuva rajoitus mainittuihin perusoikeuksiin oli hyväksyttävä ja merkitykseltään vähäinen. Metsälain 18 a §:n säännös ei ollut ristiriidassa perustuslain 12 §:n ja 13 §:n 1 momentin säännösten kanssa.

Perustuslain 20 §:n 1 momentin mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuului kaikille. Metsälain mukaan hakkuut tuli toteuttaa muun muassa siten, että metsäluonnon monimuotoisuus otetaan huomioon. Näin ollen metsälain 18 a § ei ollut ristiriidassa myöskään perustuslain 20 §:n 1 momentin kanssa.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, ettei A:lla, B:llä ja C:llä ollut ollut oikeutta oleskella metsän hakkuun välittömässä vaikutuspiirissä.

Johtopäätökset syytekohdan 1 osalta

A oli kiistänyt, että hän olisi hakkuukoneen turvaalueella oleskelemalla estänyt hakkuut. Käräjäoikeus katsoi hakkuukoneen kuljettajan kertomuksella tulleen näytetyksi, että A oli tullut perjantaina 19.11.2004 muiden luontoaktivistien mukana hakkuukoneen viereen. A:n menettelystä oli pääteltävissä, että hänen tarkoituksenaan oli ollut estää hakkuut. A ja hänen kanssasyytettynsä olivat menettelyllään myös aiheuttaneet hakkuiden keskeytymisen. Näin ollen A oli syyllistynyt siihen metsän hakkuun estämiseen, mistä hänelle oli syytekohdassa 1 vaadittu rangaistusta.

Johtopäätökset syytekohdan 2 osalta

A, B ja C olivat kiistäneet oleskelleensa hakkuukoneen turva-alueen sisäpuolella ja katsoneet, etteivät hakkuut olleet estyneet heidän toimintansa johdosta.

Todistajina kuultujen hakkuukoneen kuljettajien X:n ja Y:n kertomusten perusteella käräjäoikeus katsoi asiassa tulleen näytetyksi, että A oli maanantaina 22.11.2004 oleskellut hakkuukoneen turva-alueella. A:n tarkoituksena oli ollut estää hakkuut.

B oli ollut X:n ja Y:n mukaan metsätyömaalla. B oli oleskellut "taka-alueella" eikä hän ollut tullut aivan hakkuukoneen viereen. Y:n kertoman mukaan B ei ollut tullut hakkuukoneen turva-alueelle, kun taas X:n kertoman mukaan B:n oli täytynyt olla myös 70 metrin turvaalueen sisäpuolella, koska X oli hakkuukoneesta kyennyt tunnistamaan B:n.

Käräjäoikeus totesi, että metsälain 18 a §:n mukaan rangaistavaa on oleskelu metsänhakkuutyön välittömässä vaikutuspiirissä. Hakkuun välittömän vaikutuspiirin käsite oli harkinnanvarainen. X:n ja Y:n kertomuksella oli selvitetty, että turvallisuussyistä metsänhakkuutyö oli keskeytettävä, jos ihmisiä tuli hakkuukoneen puomiin merkityn 70 metrin turva-alueen sisäpuolelle. Käräjäoikeuden mukaan turva-alueeksi määritelty 70 metriä ei välttämättä kaikissa tilanteissa osoittanut hakkuun välitöntä vaikutuspiiriä. Arvio siitä, oliko ihmisiä hakkuun välittömässä vaikutuspiirissä ja heille mahdollisesti aiheutuvasta vaarasta, oli tehtävä ilman tarkempia mittauksia. X:n kertomuksesta oli pääteltävissä, että hän oli mieltänyt B:n olleen hakkuukoneen turva-alueen sisäpuolella. B:n menettely oli siten osittain ollut syynä siihen, että X oli keskeyttänyt hakkuut. Huomioon ottaen, että B oli ollut myös hakkuukoneen ohjaamosta tunnistettavissa metsäolosuhteissa, hänen oli täytynyt myös objektiivisesti arvioiden olla hakkuun välittömässä vaikutuspiirissä.

B:n tuleminen paikalle yhdessä muiden luontoaktivistien kanssa, hänen pyrkimyksensä säilyttää Keihäsjärvi yhtenäisenä kokonaisuutena sekä toiminta julkisuuden saamiseksi osoittivat, että B:n tarkoituksena oli ollut häiritä ja estää hakkuita.

C:n osalta käräjäoikeus totesi, että C oli kertonut käyneensä hakkuukoneen turva-alueella koneen ollessa pysähtyneenä. C:n oman kertomuksen perusteella oli siten selvitetty, että hän oli hakkuun käynnissä ollessa ollut hakkuukoneen turva-alueen sisäpuolella ja siten osaltaan estänyt hakkuiden jatkumisen. Huomioon ottaen C:llä ollut mielenosoittamis- ja tähän liittynyt valokuvaamistarkoitus hänen tarkoituksenaan oli ollut häiritä ja estää hakkuita.

A, B ja C olivat olleet metsän hakkuun käynnissä ollessa sen välittömässä vaikutuspiirissä ja siten estäneet hakkuut. Heidän toimintansa nimenomaisena tarkoituksena oli ollut hakkuiden häiritseminen ja estäminen. Asiassa syytetyt henkilöt olivat tulleet hakkuupaikalle yhtenä joukkona. Tästä oli pääteltävissä, että he olivat toimineet yhteisymmärryksessä hakkuiden estämiseksi. He olivat myös poistuneet aina paikalta poliisin tullessa paikalle ja palanneet sinne poliisin poistuttua. He olivat siten toimineet yhteisymmärryksessä keskenään. Heistä kukin oli myös osallistunut rikoksen toteuttamiseen kokonaisuuden kannalta merkityksellisellä tavalla. He olivat siten tehneet rikoksen rikoslain 5 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla yhdessä.

A, B ja C olivat syyllistyneet siihen metsän hakkuun estämiseen, mistä heille oli syytekohdassa 2 vaadittu rangaistusta.

Lopputulos

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytekohtien 1 ja 2 osalta kahdesta metsän hakkuun estämisestä 15:een päiväsakkoon sekä B:n ja C:n syytekohdan 2 osalta metsän hakkuun estämisestä 10:een päiväsakkoon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marja Räbinä.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 28.8.2007

A, B ja C valittivat hovioikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä. A vetosi siihen, että metsänhakkuu ei ollut ollut laillista. B ja C puolestaan katsoivat, etteivät he olleet olleet hakkuukoneen turva-alueen sisäpuolella hakkuun ollessa käynnissä eivätkä estäneet hakkuuta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hakkuiden olleen laillisia. A:n valituksen osalta aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ei siten ollut.

Hovioikeus totesi edelleen, että metsälain 18 a §:n soveltaminen ei ollut myöskään ristiriidassa perustuslain 12 §:ssä, 13 §:n 1 momentissa tai 20 §:n 1 momentissa säädettyjen perusoikeuksien kanssa.

Arvioidessaan B:n ja C:n menettelyä hovioikeus totesi, että B ja C olivat olleet hakkuualueella seuraamassa hakkuita. Alueella oli ollut myös useita muita henkilöitä. Asiassa oli riidatonta, että hakkuut olivat keskeytyneet toistuvasti luontoaktivistien toiminnan vuoksi. Sekä B ja C olivat varta vasten tulleet paikalle käyttääkseen sananvapauttaan ja mielenosoitusoikeuttaan, koska he olivat vastustaneet Keihäsjärven alueen hakkuita.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla hakkuiden toimittaminen alueella oli keskeytynyt monesti. Hakkuukoneen kuljettajat olivat joutuneet keskeyttämään työt alueella liikkuneiden ihmisten takia, vaikka henkilöt eivät jatkuvasti olleetkaan olleet koneen turvaetäisyyden sisäpuolella. Sekä B että C olivat syytteessä mainittuna päivänä oleskelleet hakkuualueella useiden muiden henkilöiden kanssa. Kuten käräjäoikeus oli todennut, mainittu 70 metrin etäisyys hakkuukoneesta ei kaikissa tapauksissa osoittanut hakkuun välitöntä vaikutuspiiriä. Hakkuukoneen kuljettaja arvioi itse hakkuutoiminnan aiheuttaman vaaran ihmisille.

B oli valituksessaan kiistänyt olleensa koneen lähellä ja toisaalta ilmoittanut, että hänellä oli perustuslain mukainen sananvapaus, kokoontumisvapaus ja vastuu ympäristöstä ja tätä kautta oikeus seurata tapahtumia. Hän oli 22.11.2004 oleskellut hakkuualueella ja aikaisemmin ottanut valokuvia hakkuukoneesta. B oli myös valituksessaan ilmoittanut luonnonsuojelijoiden ja metsäkoneyrittäjien välien olevan tulehtuneet.

C oli valituksessaan myöntänyt menneensä hakkuukoneen lähelle, kun hakkuut olivat pysähtyneet, mutta kiistänyt estäneensä hakkuiden jatkamisen.

Hovioikeus totesi käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin, että B:n ja C:n tarkoituksena oli ollut vastustaa Keihäsjärven hakkuita. He olivat oleskelleet oikeudettomasti metsän hakkuun käynnissä ollessa sen välittömässä vaikutuspiirissä siten, että heidän läsnäolonsa oli osaltaan aiheuttanut hakkuun keskeyttämisen ja estymisen. He olivat siten syyllistyneet käräjäoikeuden heidän syykseen lukemaan metsän hakkuun estämiseen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Ikävalko, Pirjo Yli-Kokkila ja Merja Tuovinen, joka myös esitteli asian.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Metsähallitus oli suorituttanut marraskuussa 2004 metsän hakkuita Lopen kunnassa Keihäsjärven alueella. Alueelle kerääntyneet luontoaktivistit olivat tuolloin oleskelleet hakkuualueen välittömässä läheisyydessä ja osa heistä oli saanut hakkuut useita kertoja keskeytymään pysyttelemällä hakkuiden käynnissä ollessa niiden välittömässä vaikutuspiirissä ja menemällä hakkuukoneen turvarajan sisäpuolelle. Syyttäjä on vaatinut kaikkiaan kymmenelle henkilölle rangaistusta metsän hakkuun estämisestä metsälain 18 a §:n (552/2004) nojalla.

2. Alemmat oikeudet ovat katsoneet A:n, B:n ja C:n syyllistyneen metsän hakkuun estämisiin, A:n perjantaina 19.11.2004 "yksissä tuumin" kuuden muun henkilön kanssa (syytekohta 1) sekä A:n, B:n ja C:n "yksissä tuumin" maanantaina 22.11.2004 (syytekohta 2). Valitusten perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olivatko hakkuut olleet metsälain vastaisia ja olivatko vastaajat hakkuiden käynnissä ollessa oleskelleet hakkuun välittömässä vaikutuspiirissä ja näin hakkuut estämällä syyllistyneet metsän hakkuun estämisiin.

Sovellettavan rangaistussäännöksen tulkinnasta

3. Metsälain 18 a §:n mukaan metsän hakkuun estämisestä tuomitaan se, joka tarkoituksenaan häiritä sanotun lain mukaisesti suoritettavaa metsän hakkuuta oikeudettomasti oleskelee hakkuun käynnissä ollessa sen välittömässä vaikutuspiirissä siten, että hän estää hakkuun.

4. Metsän hakkuun estäminen on säädetty rangaistavaksi lakialoitteen (LA 154/2003 vp) pohjalta. Lakialoitteen johdosta annetuissa lakivaliokunnan lausunnossa (LaVL 9/2004 vp) ja maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä (MmVM 5/2004 vp) on todettu, että rangaistussäännöksen tarkoituksena on edistää mahdollisuuksia laillisten metsän hakkuiden häiriöttömään suorittamiseen. Lausunnon ja mietinnön mukaan tämän sääntelytavoitteen kannalta keskeistä on turvata laillisten metsätöiden jatkuminen. Tarkoituksena on siten ollut säätää rangaistavaksi sellainen teko, joka estää hakkuun. Tällöin rangaistavan käyttäytymisen alaan kuuluisivat kaikki ne tapaukset, joissa meneillään olevaa työtä ei pystytä estämisen vuoksi tekemään.

5. Korkein oikeus katsoo, että metsän hakkuun estämisestä tuomitseminen edellyttää siten ensinnäkin metsälain mukaisesti suoritettavan hakkuun häirintätarkoituksessa tapahtuvaa oikeudetonta oleskelua metsän hakkuun välittömässä vaikutuspiirissä. Lisäksi vaaditaan, että tämä oikeudeton oleskelu estää hakkuun. Vaatimus hakkuun estymisestä ei edellytä sitä, että hakkuut jäisivät kokonaan suorittamatta, vaan riittää, että hakkuu keskeytyy tai hakkuun jatkuminen merkityksellisellä tavalla viivästyy. Kun teko on rangaistava vain tahallisena, tekijältä edellytetään tarkoitusta estää hakkuu asettautumalla alueelle hakkuun tosiasiassa estävällä tavalla. Oleskelun oikeudettomuutta koskevalla tunnusmerkillä puolestaan on tarkoitettu saattaa rangaistavan käyttäytymisen piiriin vain häirintätarkoituksessa tapahtuva oleskelu hakkuualueella ja jättää sen ulkopuolelle hyväksyttävään syyhyn, esimerkiksi jokamiehen oikeuteen, perustuva tahaton oleskelu hakkuualueella hakkuiden käynnissä ollessakin.

6. Metsän hakkuun estämistä koskeva rangaistussäännös ei saa kuitenkaan tehdä tyhjäksi perustuslain 12 ja 13 §:ssä jokaiselle turvattua sananvapautta ja kokoontumisvapautta. Säännöstä ei myöskään pidä soveltaa niin, että sillä vaikeutettaisiin esimerkiksi luontoaktivistien laillista kansalaistoimintaa. Perustuslain 14 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan nimenomaisena tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Saman lain 20 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan on erityisesti pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Näin ollen on selvää, ettei laillisten metsänhakkuiden vastustaminen ja tämän vastustuksen julki tuominen ole sinänsä oikeudetonta vaan päinvastoin oikeusjärjestyksen suojaamaa toimintaa, kokonaan riippumatta siitä, kuinka häiritseväksi hakkuiden suorittajat ja suorituttajat tällaisen vastustamisen itse kokevat. Puheena olevaa rangaistussäännöstä onkin tulkittava niin, ettei edellä mainittujen perusoikeuksien toteutuminen tarpeettomasti vaarannu. Toisaalta on yhtä selvää, ettei luontoaktivismi tai muukaan hyväksi koettujen tavoitteiden edistäminen sellaisenaan oikeuta lainvastaisten keinojen käyttämistä (KKO 1983 II 159).

7. Hakkuun välitöntä vaikutuspiiriä ei ole laissa määritelty eikä voitukaan määritellä sen vuoksi, että hakkuutyön suorittamisen välittömien vaikutusten ulottuvuutta joudutaan arvioimaan tapauskohtaisesti ottamalla huomioon, millaisesta tai millaisissa olosuhteissa ja millaisilla välineillä suoritetusta hakkuusta kulloinkin on kysymys. Arvioinnissa on perusteltua lähteä siitä, että kiellettyä on sellainen oleskelu hakkualueella, jonka johdosta hakkuuta ei voida häiriöttä suorittaa aiheuttamatta vaaraa alueella oleskelevien turvallisuudelle. Tässä suhteessa hakkuuta suorittavan henkilön tilannekohtaisilla arvioilla on keskeinen merkitys. Hakkuun välitöntä vaikutuspiiriä ei aina voida maasto-olosuhteissa määritellä täsmällisesti esimerkiksi juuri hakkuukoneen niin sanotun turva-alueen mukaiseksi tai muutenkaan tarkkarajaisesti. Tulkinnan on kuitenkin oltava myös objektiivisesti perusteltavissa. Edellä mainittujen perusoikeuksien tosiasiallisiin toteuttamismahdollisuuksiin liittyvät näkökohdat puoltavat tulkintaa, ettei hakkuun välittömän vaikutusalueen katsota ulottuvan laajemmalle kuin turvallisuusnäkökohdat perustellusti edellyttävät. Koska vain tahallinen metsän hakkuun estäminen on rangaistavaa, edellytyksenä on myös, että asianomainen henkilö on itsekin voinut mieltää oleskelevansa hakkuun välittömässä vaikutuspiirissä siten, ettei hakkuuta voida hänen menettelynsä vuoksi suorittaa vaaraa aiheuttamatta.

Rikoskumppanuudesta

8. Rikoslain 5 luvun 3 §:n mukaan, jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä. Tekijänvastuu edellyttää paitsi yhteisymmärrystä siitä, että yhdessä toteutettava teko täyttää rikoksen tunnusmerkistön, myös kokonaisuuden kannalta merkityksellistä osallistumista rikoksen tekemiseen.

9. Syyttäjä on syytekohdan 2 osalta katsonut, että B, C ja A olivat toimineet "yhdessä ja yksissä tuumin". Syytteessä kuvattu yhdessä tekeminen on tapahtunut niin, että jokainen vastaajista oli häirintätarkoituksessa oleskellut hakkuun käynnissä ollessa sen välittömässä vaikutuspiirissä.

10. Asiassa ei ole kuitenkaan edes väitetty, että B, C ja A olisivat yhdessä ennakolta suunnitelleet hakkuiden estämistä ja sen itse kultakin vaatimia menettelytapoja. He olivat tosin saapuneet paikalle yhtäaikaa muiden luontoaktivistien kanssa saatuaan tiedon hakkuiden käynnistymisestä. Mainituilla vastaajilla samoin kuin muilla paikalle saapuneilla luontoaktivisteilla oli ilmeisesti ollut tarkoituksenaan ilmaista kielteinen suhtautumisensa hakkuiden käynnistämiseen ja siten vastustaa tätä hanketta. Pelkästään tällä perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, että vastaajilla olisi ollut yhteinen tarkoitus häiritä metsän hakkuuta myös rangaistavaksi säädetyillä tavoilla. Vaikka rikoskumppanuuden edellyttämä yhteisymmärrys voi syntyä teon aikanakin, ei hakkuualueella tapahtuva mielenosoittaminen sellaisenaan voi merkitä sitä, että paikalla olijoiden kesken vallitsisi tai syntyisi yhteisymmärrys myös niistä rangaistavista teoista, joihin joku osanottajista mielenosoituksen aikana mahdollisesti syyllistyy.

11. Yhteisymmärryksen lisäksi rikoskumppanuus edellyttää myös merkityksellistä osallistumista rikoksen tekemiseen. Yhtäaikainen saapuminen metsän hakkuun tapahtumapaikalle ei sellaisenaan voi olla rikoslain 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettua osallistumista rikoksen tekemiseen, jollei siihen ole liittynyt hakkuun suorittamista häiritsevää oleskelua hakkuun välittömässä vaikutuspiirissä.

12. Tähän nähden ja syytteen teonkuvaus huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo syytekohdan 2 osalta, toisin kuin alemmat oikeudet, etteivät B, C ja A ole toimineet rikoslain 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetuin tavoin yhdessä vaan että kunkin rikosvastuuta on tarkasteltava yksinomaan sen perusteella, mitä rikostunnusmerkistön täyttäviä toimia asianomaisen itsensä syyksi voidaan lukea.

A:n menettelyn arviointi (syytekohdat 1 ja 2)

13. Korkein oikeus hyväksyy alempien oikeuksien perustelut siltä osin, että A oli aiheuttanut hakkuiden keskeytymisen oleskelemalla niiden välittömässä vaikutuspiirissä ja että hänen nimenomaisena tarkoituksenaan oli ollut hakkuiden häiritseminen ja estäminen.

14. Valituksissaan hovioikeudelle ja Korkeimmalle oikeudelle A onkin vedonnut lähinnä siihen, että hakkuut olivat olleet metsälain vastaiset ja että hänellä oli sen vuoksi ollut oikeus keskeyttää hakkuut. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

15. Vain metsälain mukaisesti suoritettavien hakkuiden estäminen on rangaistavaa metsän hakkuun estämisenä. Asiassa on riidatonta, että hakkuiden kohteena ollut Keihäsjärven alue ei ole ollut luonnonsuojelualuetta vaan metsälain 2 §:ssä tarkoitettua metsätalousaluetta. Metsälain 2 §:n 3 momentin mukaan metsälaissa tarkoitetun metsän hoitamisessa ja käyttämisessä on tosin otettava huomioon lainkohdassa luetellut luonnonsuojelulain säännökset. Hakkuualueella ei kuitenkaan ole näytetty olleen sellaisia erillisellä päätöksellä suojeltuja luontotyyppejä taikka rauhoitettuja kasvi- tai eläinlajeja, joita luonnonsuojelulaissa tarkoitetaan. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin hakkuista oli myös tehty asianmukainen metsänkäyttöilmoitus ja hakkuun laillisuutta oli etukäteen muutoinkin selvitetty muun muassa siten, että Metsähallituksen luontopalveluyksikön ja Hämeen ympäristökeskuksen edustajat olivat käyneet arvioimassa kohteen luontoarvoja.

16. Näin ollen metsän hakkuuta ei voida pitää metsälain vastaisena. A:lla ei siten ole ollut oikeutta menettelyynsä tällä väittämällään perusteella. A:n osalta aihetta hovioikeuden ratkaisun muuttamiseen ei ole.

B:n menettelyn arviointi (syytekohta 2)

17. B on kiistänyt, että hän olisi ollut syytteen mukaisesti maanantaina 22.11.2004 hakkuiden välittömässä vaikutuspiirissä ja että hakkuut olisivat hänen menettelynsä johdosta estyneet. B on kertonut olevansa Lopen kunnan ympäristölautakunnan varajäsen ja olleensa jo perjantaina 19.11.2004 erään kansanedustajan pyynnöstä seuraamassa tilannetta, tiedottamassa sen kehittymisestä ja opastamassa lehtimiehiä paikalle. Maanantaina 22.11.2004 hän oli käynyt hakkuupaikalla toistamiseen seuraamassa tilannetta. Hän ei ollut kuitenkaan mennyt hakkuukoneen turvarajan sisäpuolelle vaan oli koko ajan ollut poliisien seurassa.

18. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että osa paikalla olleista aktivisteista oli seurannut tapahtumia kauempaa ja osa taas oli yrittänyt estää hakkuukoneen toiminnan. Käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen hakkuukoneen kuljettajien kertomusten mukaan B ei ollut missään vaiheessa tullut hakkuukoneen viereen, vaan hän oli pysytellyt "taka-alueella". Hakkuukonetta aamupäivällä kuljettanut henkilö oli tosin käräjäoikeudessa esittänyt arvionaan, että B:n oli täytynyt jossain vaiheessa olla hakkuukoneen 70 metrin turvarajan sisäpuolella, koska kuljettaja oli hakkuukoneen hytistä käsin tunnistanut B:n. Hakkuukonetta iltapäivällä kuljettaneen henkilön kertomuksen mukaan B ei ollut käynyt koneen turvarajan sisäpuolella.

19. Korkein oikeus toteaa, että hakkuun välitöntä vaikutuspiiriä ei ollut kysymyksessä olevassa tapauksessa merkitty maastoon. Mahdollista siten on, että henkilö on voinut mieltään osoittaessaan tai muutoin hakkuuta laillisesti seuratessaan hetkellisesti huomaamattaankin harhautua koneen turva-alueelle ilman, että tällaisesta hetkellisestä oleskelusta voitaisiin päätellä tarkoitusta estää hakkuu sen tielle fyysisesti asettumalla. Toisen hakkuukoneen kuljettajan edellä mainittu yksittäinen havainto B:n mahdollisesta sijainnista hakkuukoneen turvarajan sisäpuolella ei sellaisenaan osoita, että B:n tarkoituksena olisi tuolloinkaan ollut omalla sijoittautumisellaan estää hakkuun jatkuminen eikä edes sitä, että hakkuu olisi tosiasiassakaan keskeytetty B:n menettelyn vuoksi. Kokonaisuutenakin arvioituna B:n toiminnasta 19. ja 22.11.2004 esitetty selvitys viittaa pikemminkin siihen, että hän oli pyrkinyt pysyttelemään hakkuun välittömän vaikutuspiirin ulkopuolella tarkoittamatta asettua hakkuun suorittamisen fyysiseksi esteeksi. Tämän vuoksi asiassa ei ole näytetty, että B olisi menettelyllään syyllistynyt metsän hakkuun estämiseen.

C:n menettelyn arviointi (syytekohta 2)

20. Myös C on kiistänyt oleskelleensa hakkuun vaikutuspiirissä siten, että se olisi estynyt. C on kertonut menneensä Keihäsjärven alueelle valokuvaamaan ja osoittamaan mieltään hakkuita vastaan. C on kertonut käyneensä turva-alueen sisäpuolella, mutta vain silloin, kun hakkuukone oli ollut pysähtyneenä. Tuolloin turva-alueella oli ollut myös paikallistelevision kuvausryhmä. Hakkuukoneen kuljettajat eivät ole osanneet kertoa C:n menettelystä eivätkä he ole edes tunnistaneet C:tä.

21. Korkein oikeus toteaa, ettei C:n ole selvitetty oleskelleen hakkuun välittömässä vaikutuspiirissä muutoin kuin mainitsemassaan tilanteessa, jolloin hakkuu oli ollut keskeytyneenä muiden luontoaktivistien toiminnan vuoksi ja tiedotusvälineidenkin edustajat olivat menneet hakkuukoneen läheisyyteen. Asiassa ei ole selvitetty, että hakkuu olisi tuossa tai muussakaan yhteydessä keskeytetty tai että sen jatkuminen olisi ainakaan merkityksellisellä tavalla viivästynyt ja hakkuu siten estynyt osaksikaan C:n oman menettelyn vuoksi. Näin ollen hänenkään ei ole näytetty syyllistyneen metsän hakkuun estämiseen.

Tuomiolauselma

A:n osalta hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

B:n osalta syyte (syytekohta 2) metsän hakkuun estämisestä (tekoaika 22.11.2004) hylätään ja B vapautetaan hänelle tuomitusta sakkorangaistuksesta.

C:n osalta syyte (syytekohta 2) metsän hakkuun estämisestä (tekoaika 22.11.2004) hylätään ja C vapautetaan hänelle tuomitusta sakkorangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Kari Kitunen, Pertti Välimäki ja Jukka Sippo. Esittelijä Timo Ojala.